No niin. 7 päivää, 17 kirjoitettua esseesivua kaikkine oheismateriaalinlukemisineen. Viisi sivua sain aikaiseksi tänään, ja nytpä ei tarvitse ajatella enää Euroopan uskontoja antiikista nykypäivään vaan sitä, mihin teoreettiseen kehykseen sitä kielioppinsa asettaisi. Nyt lepään.

Ette usko. Olen kirjoittanut kuusi kahden sivun miniesseetä kuudessa päivässä. Miksi? Joku hullu (minä) ajatteli, että voisi väikkärin viimeistelyvaiheessa selvitä uskonnonopeopinnoista. No, jäin kurssissa sairausloman takia jälkeen. Tässä sitä ollaan. Luterilainen työmoraali.😎

Sellaisella asialla lähdin soittelemaan, että kieliopin tutkiminen ja oman kieliopin tekeminen (setälöinti, sano) on suhteellisen siistiä. Sen sijaan oman näkemyksen sijoittaminen _yhteen_ teoreettiseen viitekehykseen vaikuttaa suhteellisen mahdottomalta. Olkoon voima kanssani.😅

Monien tunteiden päivä. Pyhät aina pysäyttävät. Hyvää itsenäisyyspäivää, tutut ja tuntemattomat! ✨

Nyt sitten iski hyvinvointialueeni (Varha) laskutussonta tähänkin tuulettimeen. Ihan tulee joulumieli, kun käy tässä kohta läpi puolen vuoden laskut, ettei vain maksa mitään kahdesti. Saamarin saamari.

Huomenna pitkästä aikaa väikkäripalaveri. Tein surkeimman palautukseni ikinä: palautin alle neljä sivua tekstiä ja vielä ilman lähdeviitteitä. Mutta toinen ohjaajani sanoi vain: "On ollut tosi kiire. Hyvä vain, kun on vähemmän luettavaa." Tuntuu, että hänelle riitän aina.✨

Ystävä muistutti eilen, että toipumista ei voi nopeuttaa, vaikka miten haluaisi. Keho on reagoinut rajusti, mutta nyt sentään suurin piirtein pystyn syömään normaalisti. Unikin on palautumassa. Fyssari sanoi, että on hyvä vain ottaa rauhassa. Mieli vain tahtoisi jo muuta.

Olen ollut henkisesti aivan valtavan uupunut. Iso määrä kortisonia tekee varmasti oman osansa. Toisekseen nyt, kun kipu pysyy kurissa, mielelle jää tilaa prosessoida hankalaa aikaa. Mutta oli todella piristävää käydä yliopistolla kakkukahveilla tänään. Puheensorina tekee hyvää.❤️

Päivän ensimmäisen Katariinan päivän (ja heh, myös aika monen muun nimen päivän) onnittelun sain tänään isältäni. Tästä päivästä on lämpimät muistot, sillä kaksosena tämä oli lapsuudessa se ikioma päivä, jota ei tarvinnut jakaa. Nimipäiväkaakkuakin oli. 😇

Kun 24 tuli aikoinaan telkkarista, olin niin lapsi, ettei äiti antanut minun katsoa sarjaa. Katsoin pätkiä salaa, mut nyt otin vahingon takaisin. On se vain laatusarja, vaikka vanha onkin. 😁

Käsittämätöntä, että ope kieltää tekemästä oppilasta lisää tehtäviä. Itsehän tein ysillä äikän koko tehtäväkirjan kannesta kanteen, koska varmaan piti vähän näyttää.🤣 Onneksi kukaan ei kieltänyt. Näin 20 vuotta myöhemmin teen uutta kielioppia, että meni varmaan ihan ookoo.😎 www.hs.fi/mielipide/ar...

Tänään ekaa kertaa iso toipumisväsymys. Kipu lähes poissa, mistä olen isosti kiitollinen, mutta sitten se iso mutta: kortisonin (ison annoksen) sivuvaikutukset. Heikko unenlaatu, rytmihäiriöt. Ruoka etoo, vaikka tuntee nälkää. Kroppa ylikierroksilla. Kaikella on hintansa.

Mulle käy aina sillä lailla, että kun puhun Minna Canthista, niin innostun väkisinkin. Ja sitten aina jälkeenpäin mietin, mahdoinkohan paasata liian pitkään. 😊

Mitä on (mun kohdalla) hahmotushäiriö? No, minäpä kerron.😂 Se on sitä, että mulla on puolivalmis suomen kielen alan väikkäri melko vaikeasta asiasta kasassa, mutta jopa Kinder-yllätysten kokoaminen tuottaa joskus haastetta. Tai nyt en meinaa saada kahta lankaa umpisolmuun. Jep.😃

Haaveet. Olin haaveksiva lapsi, josta kasvoi haaveksiva aikuinen. Ja juuri se minut monessa koettelemuksessa pelasti: jaksoin uskoa prinsessasatujen onnelliseen loppuun. Mutta tarpeeksi kauan, kun sairastaa, alkaa miettiä, mistä oikeastaan uskaltaa enää haaveilla.

Tänään pistin ekaa kertaa yli viikkoon muutakin kuin yöpaidan ylle. Mut voihan kalpeus. 🥲

Koetan vanhanaikaista: kun valittaa someen, ettei saa unta, nukahtaa kohta. Ehkä joku muukin teistä valvoo. 😇

Tämä on aina se kohta puudutusoperaation jälkeen, jossa ajattelen, että jos tämä menisikin nopeammin nyt ja jospa toivunkin nyt nopeampaa. Mut oikotietä onneen ei ole, vaikka vähän jotain pientä voikin jo tehdä. Edelleen huimaa, jos ei tarpeeksi lepää. Kaksi viikkoa tässä vain menee.

Toipuminen on ottanut lujille, mutta täällä olen. Itse toimenpide meni hyvin, mutta sain lääkäriltä ikäviä uutisia ja niiden vuoksi selkään vielä yhden injektion ekstraa. Melko koetus siis kropalle, mutta parempaa kohti, toivon.

Potilas-Kata ilmoittautuu. Vähän pohdin, kehtaanko julkaista näin väsyneen näköisen selfien, mut kortisoni vie kasvoista heti värin. Tätä tää nyt on. Onneksi meikkivoidetta on vielä jäljellä yliopistoon paluuta ajatellen. Terkut levolta, siis. 😁

Olen valvonut liki koko yön (kuten viimekin vuonna) selän puudutustoimenpiteen jälkeisiä niska-hartiajumeja (ei ole helppoa, kun makaa tietokonetomografiapöydällä mahallaan ja pistetään pitkillä neuloilla tunti. Jätski lienee tänään paras eväs, kun huimaus ja kuvotus läsnä. Rauhaksiin.

Kohta kotona. Pääsee toipumaan. Villasukat jalkaan ja lepäämään. ☺️

Firma tarjosi tänään turkoosia ylle. 😎 Kohta mennään. 👌🏻

Pakko sanoa, ettei Turku–Helsinki-moottoritie ole koskaan ollut mikään henkilökohtainen suosikkini. Mutta jo tunnin päästä saakin ruveta pukemaan firman (eli siis HUSin) paitaa päälle ja valmistautumaan päivän koitokseen. 😅

Näin se menneisyys kävelee vastaan: eräs ihminen oli niin vaikuttunut esikoisromaanistani, että puhuimme sen henkilöistä, Saarasta ja Petteristä tunnin. Vastasin niin hyvin kuin melkein yhdeksän vuoden jälkeen taisin. Suoraa jatkoa tarinalle en luvannut.

Katsoin Katsomosta Lapua 1976 -elokuvan. On kyllä hieno kotimainen leffa. Katselusuositus. ☺️

Kolmen päivän päästä selän puudutustoimenpide. Olen nyt viikon verran säätänyt kipulääkitystä alaspäin, että pärjäisin sitten toimenpiteen jälkeen pysyvämmin vähemmillä kipulääkkeillä. Mutta tätä lääkekrapulaa en kyllä toivoisi kenellekään. Lääkkeeksi lepoa ja tv-sarjoja.

Kummitäti antoi synttärilahjakseni liput meille TFO:n ja Rajaton -yhtyeen Queen-teemaiseen konserttiin. Taidokas taide sykähdyttää. Itkin tänäänkin, kun kuulin ikisuosikkini, Love of my lifen. Se yksin jäämisen tuska, kun haluaisi antaa maailman, mutta onkin se, jota ei valita.

Maailmassa on hyvyyttä jäljellä! Olin akateemisen englannin kurssilla (etänä) heti aamusta. Kesken istunnon erään osallistujan kissa tuli vaatimaan omistajaltaan huomiota (mikki oli jäänyt auki). Lopulta open pyynnöstä ihastelimme kaikki hetken huomiosta kiusaantunutta kissaa. 🥰

Tänään olen herännyt noin kolmelta, seuraavaksi tavoitteena nukkua taas kokonainen yö. Toivon, että onnistuu. Hyvää yötä! ✨😊

Silloin, kun on nukkunut tosi vähän, niin ai että, miten semmoinen miesselittäminen nostaa verenpainetta. Ei täällä, mutta Threadsissa. Mä pistän kohta somen kiinni tältä päivältä.😎

Minulla ei taida olla seminaarionnea. Kohdalleni osuvat aina ne kaikkein armottomimmat tykittelijät. Tänään filosofian aineopintojen seminaarissa. Kritiikki on ok, mutta kun sitä tulee pienimmistäkin yksityiskohdista, olo on sellainen, etten varmaan yhtään mitään osannut.

Rajasin perjantaisen karonkan yhteiskuvasta (väittelijä + väikkäritutkijakollegat) pelkästään itseni. Oli kivat juhlat ja sai tauon jälkeen ulkoiluttaa mustaa iltapukua. 🥰

Tänään kollegan väitöstilaisuuden jälkeen nuori nainen pysäytti minut. ”Oletko ollut Maskussa sijaisopettajana 12–13 vuotta sitten?” hän kysyi. Myönsin. ”Olit maailman ihanin ope. Niin mahtava. Jäit mieleen.” Jotain on ehkä tullut äikänopeaikoina oikein. Liikutti. ❤️

Tuntuu, että päivät vain valuvat sormien läpi, kun pitää niin kovin keskittyä, että kaikesta tämän kivun kanssa selviää. Mutta nyt on näin. Kun pääsee hetken kerrallaan eteenpäin, se riittää.

Kollega väittelee huomenna. Olen niin iloinen ja ylpeä hänen puolestaan! Väitöskirja on aina iso savotta, johon liittyy monenlaisia eri vaiheita. Siksikin on iso ilo todistaa näitä juhlan hetkiä, kun raskas työ palkitaan. Ehkä itsekin sitten joskus.😃

Sain juuri tietää, että meidän oppiaineessa tehdään gradua vittu-sanasta johdoksineen. Ja siis en voi muuta kuin arvostaa!😊 V-sana on niin arkipäiväinen ja sitä ns. viljellään viljalti, niin on tosi hyvä, että joku siihenkin tarttuu tarkemmin.

Tänään jo ajassa 19.05 punkassa iltatoimet suoritettuna. Aikuisuus. 😇 Kielifilosofista pohdintaa vajaan kolmen tunnin yöunilla koettu ja hengissä on selvitty. 👌🏻

Heräsin tänään luultavasti noin kolmelta (vanhaa aikaa). Neljältä kello tuli taas kolme. Nyt kello on kahdeksan. En tiedä, koska luovuin yrittämästä nukkua, mutta onneksi seminaarityötä voi näemmä edistää myös puhelimella (en pysty omin avuin nousemaan sängystä koneen äärelle).

Siis tänään oli kielioppiaiheinen sanapyramidi!🥰 Oli kyllä kaltaiselleni äikänopelle ja kieliopintutkijalle vähän turhan helppo. Mut kerrankin voi sanoa näin! Välillä olen aivan kujalla. yle.fi/a/74-2013199...

Olen käynyt hedelmällisiä sähköpostikeskusteluja ja kirjoittanut filosofian seminaarityötäni (ihan hullua rykiä väikkärin oheen 10–15 sivun toisen alan tieteellinen tuotos, en voi suositella😎) ja avannut piparitaikinansyöntikauteni. Siinä kai tärkeimmät.

Äsken kävi jokaisen sähköpostinkirjoittajan tähtihetki: Kun puhelimensä laskee vahingossa näppäimistön päälle, saattaapi käydä niin, että meili jo lähtee. Vaikka sitten kesken lauseen. Ja tietenkin niin, että vasta alkusanat on lausuttu. Tunnen oloni nolojen sähköpostitilanteiden naiseksi.😂

Tiedättekö, kun minä ihan tykkään kirjoittaa sähköposteja. Ajattelen niitä parhaassa tapauksessa elektronisina kirjeinä: saa muotoilla ajatuksensa väliin pitkästikin ja nättiin pakettiin. Sitten on niitä toisenlaisia meilejä. Jään sairauslomalle. Olisi ikävää asiaa x, y, z. En tykkää.

Luin äskettäin somesta eräästä suomalaisille työnantajille suunnatusta kyselystä. Sen tulos on, että pyörätuolinkäyttäjät ovat työmarkkinoiden "torjutuimpia työntekijöitä". Näin pyörätuolinkäyttäjänä: ei yllätä, mutta tunnen surua. Pyörätuolin yli on monen vaikea edelleen nähdä.

Varasin selälleni eilen puudutustoimenpideajan. Pitäis saada maailma valmiiksi ennen sitä, kun sairauslomapäiviä uppoaa väkisinkin toipumiseen. Mut eiköhän tämä tästä. 😅

Olen akateemisen englannin kielioppikurssilla. Läksynä oli noin 1–2 sivun mittainen teksti englanniksi (käänsin väikkäritekstiäni parisen tuntia), ja täytyy olla kiitollinen, että tällaisia kursseja järjestetään. Akateeminen englanti on ihan oma maailmansa. Ei aivan Emmerdalea.😊

Viime aikojen luettuja: Riikka Pulkkisen Vieras ja Ella-Maria Nutin Puiden luo. Kummastakin pidin, ehkä Vieras imaisi voimakkaammin. Molemmissa ollaan vähän vieraita itselleen ja maailmalle ja eheydytään hieman lopussa. Puiden luo käsittelee myös kroonista kipua osuvasti.

Maailmassani on juuri nyt aika paljon väsymystä. Hirveästi tunnetta, jolle ei ole oikeita sanoja. Kroppa ei sallisi oikein mitään, mutta kalmanlinjat puskevat päälle. Sairastamisen raakuus.

Sain haukut huoltohenkilöltä heti aamusta, vein eteenpäin itseäni koskevaa kiusaamistapausta ja sovin lääkärin kanssa kivunhoitosuunnitelman päivittämisestä. Nyt olen luukuttanut Popedaa tarpeettoman lujalla ja ajatellut, että tämä nyt oli vain tällainen maanantai.

Marjukka Havumäen eläköitymissanat olivat eleettömän tyylikkäät – aivan kuten noiden sanojen esittäjä. Hyviä eläkepäiviä! Tuota eleganssia jää ikävä. #MarjukkaHavumäki